K.A.Weiste on vanha perheyritys ja itse asiassa ainoa Pohjoismaissa joulukoristeita tekevä yritys. Weisteen tämän syksyn mallistoon on ilmestynyt ihania joulupalloja joissa on käytetty somisteena Hauhalan Hanhifarmin hanhien valkoisia höyheniä. Me olemme täällä Hanhifarmilla iloisia siitä että meidän hanhiemme höyheniä on Weisteen joulupalloissa! Hanhenhöyheniä on lisätty somisteeksi ainakin kymmeneen erilaiseen Weisteen joulupalloon, joita on myynnissä monilla jälleenmyyjillä Suomessa. Weisteen koristeita löytyy monista tavarataloista, sisutusliikkeistä ja kukkakaupoista. Weisteen koko tuotannosta noin 2/3 menee vientiin. Pallot on valmistettu Weisteen Hangon tehtaalla, ja höyhenet on puhdistettu ja lajiteltu Joutsen Finlandin tehtaalla Riihimäellä. Weisteen tuotteet ovat laadukkaita, kestäviä ja turvallisia. Koristeet säilyvät sukupolvelta toiselle ja ovat mukana lämpimissä joulumuistoissa. Lisäksi ne ovat hyvän omantunnon tuotteita, sillä työvaiheet tehdään Suomessa. Höyhenet ovat peräisin eettisesti kasvatetuista hanhista. Suomen kylmässä ilmastossa höyhenistä tulee erityisen tuuheita ja näyttävän näköisiä.
Weisteen höyhenpallot saapuvat Pop-Up -kauppaamme
Järjestämme perjantaina 6.11. klo 16-18 Pop-Up -myynnin. Saamme erän näitä uusia joulukoristeita myytäväksi myös tänne meille! Tervetuloa tutustumaan! Pop-Up -myyntitapahtumasta voitte lukea lisää täältä kotisivuiltamme: https://www.hanhifarmi.fi/pop-up-myynti-611-klo-16-18/. Myös Facebookista löytyy tapahtumailmoitus; klikkaa itsesi mukaan: https://fb.me/e/3zKvldEFc
Seuraava Pop-Up -myynti järjestetään 4.12.2020.
Kuin satua – mutta totta
Pyysimme Weisteeltä pienen esitteen jonka avulla voimme kertoa asiakkaillemme heidän yrityksestään myytävien joulupallojen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan Weisteen tarinaa.
Kuin satua, mutta totta
Weisteen tarina alkaa joulusta 1924, ja siinä on kaikki sadun ainekset – joulun henki, ilon tuottaminen ihmisille, yritteliäs isä ja sukupolvien ketju. Kalle Weiste piti paperikauppaa Helsingissä 1920-luvulla. Kerran hän hankki ulkomailta myyntiin joulukuusen latvatähtiä. Koristeita oli silloin niukalti saatavilla, mutta ihmisillä oli halu koristaa joulu kotiin. Jouluaattona kaikki paitsi yksi tähti oli myyty. Kalle sai idean ja aloitti koristeiden valmistuksen Suomessa.
Ja tänä jouluna myös Hauhalan Hanhifarmi saa pienellä osuudella olla mukana tekemässä Weisteen satua todeksi. Hauhalan Hanhifarmin kotisivujen etusivulla me kerromme omassa tarinassamme kuinka olemme hanhen siivellä päässeet ihmeellisiin paikkoihin ja tutustuneet moniin uusiin tuttavuuksiin, aivan kuin Peukaloinen retkillään. Hanhiemme höyheniä Weisteen joulupalloissa on yksi niistä, kuin uusi Peukaloisen retki!